Tänään alkoi raskausviikko 23 ja hurjalla vauvan aamujumpalla se alkoikin.
Ihanaa kun on päässyt jo näin pitkälle ja tietää että tuleva synnytys lähestyy aika kovaa kyytiä, toissa päivänä huoamsinki että lasketuun aikaan on enään neljä kuukautta, aika hurjaa että melkein kohta yhdeksän kuukauden odotus lähenee loppuaan vaikka onhan neljäkin kuukautta viellä aika paljon.
Kevään tullessa on muhunki iksenyt sisustuskärpänen uudelleen ! Löysin eilen aivan ihanan vanhan lipaston fb kirpparilta ja olihan se pakko kotiuttaa meille. Pienellä ehostuksella siittä tuli kyllä aivan liian ihana.
Innostuin kans tekemään suodatinpussikransseja joiden teon ajattelin aluksi todella hankalaksi mutta ei se onneks ollu niin hankalaa.Seuraavia askartelu ideoita odotellessa !
Tuommoisen sain aikaan!
-Jaana